Otaniemen Aalto-yliopistossa suunniteltu ja rakennettu satelliitti Aalto-1 lähti useiden viivästysten jälkeen viimein matkaan juhannusaattona 23.6.2017 klo 6:59 Suomen aikaa. Satelliitti lähti avaruuteen Intiasta PSLV-kantoraketin kyydissä, ja kulki suoraan Suomen yli ensimmäistä kertaa noin 11:30 Suomen aikaa. Satelliitti kävi kyllä jo noin klo 10:00 hieman horisontin yläpuolella, jolloin siihen saatiin hetkellinen yhteys Otaniemen maa-asemalta.

Aalto-1 valmiina lastattavaksi raketin kyytiin. Kuva: Mikko Raskinen / CC-BY-SA 4.0

Aalto-1 lähettää kolmen minuutin välein majakkasignaalin taajuudella 437,220 MHz. Majakkasignaalin aluksi satelliitti lähettää oman nimensä Morse-koodilla, jonka jälkeen tulee lyhyt GFSK-moduloitu AX.25-muotoinen telemetriapurske.

Halusin olla ensimmäisten joukossa vastaanottamassa satelliitin lähetystä, ja sain kuin sainkin majakkasignaalin kuuluviin. Tallensin lähetystä koko ajan, mutta omien mokailujen vuoksi parhaat osat tallenteesta menivät harakoille. Juhannuksen mökkireissun jälkeen halusin revanssin ja kuuntelin jälleen satelliitin ylitystä juhannuspäivän iltana. Tällä kertaa sain koko ylityksen tallennettua onnistuneesti! Alla on äänitallenne majakkasignaalista, sekä vesiputouskuva, josta viesti on helppo tulkita. Kuvan vaaka-akselilla on taajuus (kasvaa oikealle) ja pystyakselilla aika (kasvaa ylöspäin).

Äänitallenne Aalto-1:n Morse-koodista

Aalto-1 lähettää kolmen minuutin välein oman nimensä Morse-koodilla, jonka jälkeen tulee lyhyt telemetriapurske. Kuvan pystyakselilla on aika ja vaaka-akselilla taajuus.

Vastaanottopaikka ja välineet jättävät vielä toivomisen varaa, mutta yritin silti saada telemetriaa luettua. Löysin Windowsille Direwolf-ohjelman, joka kykenee tulkkaamaan AX.25-paketteja FM-demoduloidusta äänisignaalista. Yllättäen ohjelma sai tallenteesta yhden paketin purettua! Valitettavasti sen sisältö ei ollut kovin mielenkiintoinen, sillä se oli lähetyksen ensimmäinen paketti, joka sisältää vain lähettäjän ja vastaanottajan kutsumerkit: “OH2A1S-11>OH2AGS:”

Homma lähti kuitenkin lupaavasti käyntiin! Saan toivottavasti ensi viikolla esivahvistimen antennin ja radiovastaanottimen väliin, jolloin yritän saada parempilaatuista dataa talteen. Esivahvistimen avulla telemetriasta aukeaa toivottavasti useampikin kuin yksi datapaketti.